Viime aikoina on ollut vastoinkäymisiä niin paljon, että heikompaa hirvittää. Pääsiäisenä vaihdettiin lämminvesivaraaja ja samalla tehtiin lämpimän veden kierto, ettei "uudessa" kylppärissä tarvi valuttaa saavillista vettä ennen suihkuun menoa. Pari yllätystä siinä vaihdossa tuli, mutta saatiin kuitenkin tehtyä siihen asti, että laitettiin vesi päälle. Pian kuitenkin huomattiin neljä vuotoa. Kaks oli tosi pieniä, yks vähän isompi ja yks massiivinen. Ei muuta kuin vedet poikki ja selvittämään syytä. Onneks syy löytyi, tällä kertaa peilistä. Olin nimittäin ampunut yhden naulan läpi putkesta, kun tein listotuksia. Pienen mulkkauksen jälkeen saatiin vedet päälle toiseen päätä taloa ja toiseenkin tulee kylmä vesi. Nyt on suurimmasta harmituksesta päästy, niin oon jo käynyt ostamassa uuden putken, kun tarkotus on vaihtaa koko putki, eikä vaan hajonnutta kohtaa. En nimittäin uskalla jättää kattoon liitosta. Kahdesta pienemmästä vuodosta toinen meni kiristämällä ohi ja toinen tiputtaa vielä vähän, mutta niin vähän, etten oo jaksanut vaihtaa osia siihen. Vähän isompi vuoto ei mennyt kiristämällä ohi, niin pitää jossain vaiheessa avata se ja kattoa mikä mättää, nyt on vaan ämpäri alla, kun vettä ei kuitenkaan tuu litraakaan vuorokaudessa. Mutta voitte uskoo, että harmitus on ollut melkonen.

Harmaita hiuksia on aiheuttanut myös seinäpytyn viereen tulevan bidehanan hankkiminen. Mehän vedettiin sinne myös lämmin vesi ja meinattiin, että ostetaan siihen vaan hana, helppoa ja kivaa. Ei kuitenkaan mennyt ihan sillai. Siinä ei ole tilaa laittaa suihkuhanaa, vaan molemmat putket pitää tulla yhdestä reiästä hanalle. Ei haluta siihen juoksuputkea, ettei aina sukat kastu, kun avaa hanan, vaan pelkkä bideletku. Semmosta hanaa ei kuitenkaan ole olemassakaan. Jonkun aikaa selvittelin asiaa netissä ennen kuin annoin periksi ja lähdin lvi-kauppaan. Sielläkin meni toista tuntia ennen kun saatiin kasattua oikeanlainen hana pikku kikkaillulla. Ei kuulemma ole ennen tullut vastaan samanlaista tilannetta. Taas herää vanha kysymys henkiin, että ollaanko oikeesti niin erilaisia vai mistä johtuu, että halutaan semmosta mitä ei ketään muu ikinä ennen? Ei nimittäin oo eka kerta, kun halutaan jotain mitä ei oo olemassakaan, vaikkei oo kyse ihmeellisistä asioista. Yhtenä esimerkkinä voi muistella sitä jääkaappi-pakastinta, siis semmosta 90 senttiä leveetä yhdistelmää. Eikö ketään muu haluu semmosta missä pakastin on oikeella puolella, kun semmosta ei kerran oo markkinoilla?

Mutta on jotain saatu sentään aikaseksikin, vaikka ongelmia onkin ollut ja aikataulut mennyt moneen kertaan uusiksi. Pytyn kotelo on valmis, myös laatotus ja saumaus. Kattokin tuli jo tehtyä ja valot on ostettu. Vielä puuttuu silikoonit osista nurkkia ja kaikki listat. Sekä tietenkin se yks lävistetty putki pitää vaihtaa. Sitten vielä kalusteet ja parin hanan sekä suihkun asennus, niin alkaa olemaan valmis. Tai jossain vaiheessa kai pitäis päättää se lasiseinäkin, mutta kaikki aikanaan. Toivottavasti vaan ei tuu enää vaikeuksia, kun muutenkin on motivaatio ihan loppu.