Ollaan tässä pisin helmikuuta pidetty useammatkin valutalkoot. Tai en tiä voiko niitä oikein talkoiksi sanoa, kun sallistujia on ollut enimmillään kaks ja välillä oon hosunut yksinkin. Mutta pääasia, että nyt on kylppärin lattia valettu. Siellähän kaivettiin ojaa sen verran, että saatiin uuteen pytyn paikkaan viemäri ja samalla piti uusia putki myös lavuaarilta pois. Se olikin melkonen urakka ja koko talo oli täynnä pölyä, vaikka kuin teipattiin ovi kiinni ja ikkunalla oli tuuletin puhaltamassa pölyää ulos. No, saatiin kuitenkin ojat kaivettua ja putket paikoilleen ilman, että katkottiin sähköjohtoja tai tehtiin muutakaan vahinkoa. Ojan umpeen valu olikin huomattavasti helpompi juttu. Käytettiin jotain nopeesti kuivuvaa ainetta ja se oli varsin mielenkiintoista tavaraa. Oli helppo käsitellä, kun se oli niin kuivaa.

Seuraavaksi uritin lämmityskaapelien urat ja taas oli talo täynnä pölyä, kun tietenkin välillä ehdittiin siivoomaan. Sitten tyytyväisenä liimailin kaapelia, että nyt ei enää tuu pölyä läheskään yhtä paljon. No, kuinka ollakaan oli tullut pikku laskuvirhe uria tehdessä ja kaapelia jäikin aika paljon ylimääräistä. Pidettiin sitten toiset valutalkoot, että sai kaapelin alkupään piiloon, ettei ne urat oo täynnä likaa, kun tein lisää uraa. Ja taas pöly lensi. Kolmannet valutalkoot oli, kun se viiminenkin kaapelin pätkä piti saada piiloon.

Tuli muuten taas huomattua, että työjärjestystä vois miettiä vähän tarkemmin. Tein kaapeliurat ja sen jälkeen purin parista seinästä kaakelit ja kipsilevyt pois. Tietenkin ne urat oli sen jälkeen täynnä likaa ja aika työläitä saada puhtaaksi. Paljon järkevämpää olis ollut eka purkaa seinät ja sitten vasta tehdä urat.

Tänään oli neljännet valutalkoot, kun tasotettiin lattia ja tehtiin siihen kallistukset. Vanhatkin kallistukset olis periaatteessa voinut kelvata, kun kaivon paikka ei vaihtunut, mutta uria tehdessä ja muutenkin sinne jäi pieniä kuoppia ja mäkiä, niin tehtiin uus ohut pintavalu.

Jospa nyt sitten olis pahimmat pölyvaiheet ohi. Toki vielä vähän tulee villapölyä ja kipsilevyistä, mutta se on kuitenkin paljon vähemmän. Seuraavaksi on tarkotus laittaa vahvikkeet pyttyä ja pyyhekuivainta varten sekä tarkistaa/korjata villotus. Jos kaikki menee suunnitellusti, niin viikon päästä pitäis olla seinät levytetty ja alkaa putkityöt.