Eilen laitoin taas vuoden tauon jälkeen chiliä tulemaan, mutta tällä kertaa vähän eri tavalla. Mulle kehuttiin vesi-idätyksen helpoutta ja pakkohan sitä on kokeilla. Eli pakastepurkin pohjalle taittelin talouspaperin ja kastelin sen. SItten vaan siemenet purkkiin ja kelmu päälle, johon tein haarukalla reikiä. Pitäis kuulemma itää oikein kivasti, kunhan vaan pitää paperin märkänä. Tällä tavalla on varmaan helpompi siirtää aikanaan omiin purkkeihinsa, kun yleensä ne juuret on kietoutunut aika pahasti toisiinsa. EIkä tarvinnut sotkea mullan kans. Katotaan miten käy.

Tänä vuonna laitoin vaan kahta lajiketta, Petteriä ja Cayannea. Molempia laitoin kahteen purkkiin joista toiset on saunassa suht pimeessä ja toiset on keittiön pöydällä vähän niin kuin muikkarina, että muistan kastella aina välillä. Kahdessa paikassa senkin takia, että näkee onko idätyspaikalla merkitystä.

Red Savinankin siemeniä olis ollut tarjolla, mutta oon todennut kyseisen lajin sen verran tuliseksi, että yksi puska riitää.