Nyt voi julistaa ekan aallon purkuvaiheen olevan virallisesti ohi, kun purin sähkökaapin ja uuden (vielä rakenteilla olevan) kaapin välisen seinän. Tai yhtä tolppaa pitää vielä siirtää n. 10 senttii, mutta muuten pitäis olla purut tehty, ellei tuu jotain yllätyksiä. Muutenkin homma on viime aikoina edennyt ihan hyvin, mutta työjärjestys vaihtuu vähän välii. Huomenna on tavote saada maalattua vaatehuone ja makkarin kolme seinään kertaalleen ja lattiat siihen kuntoon, että aikanaan voi pinnottaa. Aulan lattian tasotushan meni vähän huonosti, niin sitä pitää korjata. Koitan huomenna hioa sitä, jos se auttais. Puuhellan taustamuuri on saatu melkeen kokonaan tasotettua kertaalleen, mutta siinä oli niin isoja koloja, että pitää tehdä vielä viimeistelytasote ens viikolla. Nyt on sillai kiva tilanne, että alkaa tulemaan valmista pintaa, niin luottamus kasvaa, ettei tarvi muuttaa ihan täysin rempan keskelle. Tietenkin takaiskujakin pitää tulla ja yks koettiin torstaina, kun laitettiin makkariin saneeraustapettia. Toisella seinällä se meni ihan hyvin ja peitti pienet jäljet mitä siellä oli. Toisella seinällä oli kuitenkin levyissä niin isot korkeuserot, että tapetti näytti järkyttävältä ja se seinä levytettiin uudestaan. Onneks oli päätyseinä, niin oli helppo levyttää, eikä tuu ongelmia ikkunan tai oven kans. Ens viikon tavote on hakee katto ja ainakin osa lattiasta, sekä saada niitä paikoilleen ja seiniä valmiiksi.