Perjantaina koitti vihdoinkin se päivä, että talo siirtyi virallisesti meille. Eihän se ihan tyhjä ollut, mutta lähestulkoon kuitenkin. Sovittiin, että myyjät saa toukokuun ajan pitää tavaroitaan autotallissa ja sen jälkeen päästään niistä kokonaan. Me tietenkin alotettiin heti perjantaina purkamaan asuinkerrosta ja jatkettiin lauantaina. Saatiinkin molempina päivinä apua, niin homma eteni tosi hyvin. Parketti ja melkeen koko keittiö on jo ulkona ja joka päivä lähtee jotain pihalle. Tarkotus on tällä viikolla laatottaa työtila loppuun, kun sieltä puuttuu vielä noin puolet. Lisäksi puretaan asuinkerrosta siinä samalla. Työt vaan häiritsee niin pahasti, ettei ehdi tekemään pitkää päivää, mutta ehkä se silti edistyy. Toiveissa on, että viikonloppuna päästäis jo tekemään vähän uuttakin, mutta katotaan miten käy.