Tänään se sitten alkoi, nimittäin kasvukausi 2008. Tarkoitus oli tänä viikonloppuna suorittaa kylvö, kun kuu on oikeessa asennossa, vaikka en vieläkään muista mikä se asento on :). Kaikki alkoi jo aamulla, kun Jeba kaipaili siemeniä, joita tietenkin lupasin kun en ole mikään pihtari, ja siitä viestistä innostuinkin niin, etten meinannut saada enää nukuttua. Pienen messuamisen jälkeen innostuin vielä lisää. Aloinkin kaivaa vehkeitä naftaliinista tarkoituksena tänään ottaa kaikki esille ja sulamaan huomista Suurta Päivää varten. Hämmästyksekseni löysin kaapista vielä vajaan puoli pussillista taimimultaa, ja kun etsintä siirtyi terassin grillaus-laatikon kautta naapurin kasvihuoneeseen, niin kaikki tarvittavat välineet oli kasassa. Ilokseni huomasin ilmastonmuutoksen saapuneen myös tänne, eikä kasvihuoneessa ollut multa ollutkaan jäässä. Vielä pari tämmöstä "talvea" ja sitten pitää alkaa olemaan rantakunnossa ympäri vuoden! Mutta ei harhauduta aiheesta, vaikka sekin varmasti monia kiinnostais, ehkä jopa enemmän kun tylsät chilit...

Kun olin saanut levitettyä tavarat siemennyshuoneeseen, eli kylppäriin, niin ajattelin saman tien likastaa kädet ja laittaa oikein kunnolla siementä liikkeelle. Tänä vuonna ei kovin montaa eri lajiketta olekaan, mutta sitäkin parempia. Käytin viime vuodelta tuttuja minikasvihuoneita ja niitten mukana tulleita pieniä purkkeja, joihin jokaiseen panin yhden siemenen. Peter Pepperiä laitoin kuuteen purkkiin, kolmeen taimimultaan ja kolmeen puutarhamultaan. Habaneroa meni kuuteen pieneen purkkiin ja kahteen vähän isompaan, tasan molempiin multiin. Cayannea laitoin eniten, kun niitä siemeniäkin oli eniten. Sitä on nyt yhdeksässä pienessä purkissa, kaikki puutarhamullassa. Lisäksi on perinteinen elintarvikelaatikko, missä on toisessa päässä reilusti Cayannea ja toisessa päässä sopivasti Habaneroa. Toisessa minarissa on vielä 6 paikkaa vapaana mahdollisesti vielä tulevia siemeniä varten. Meinaan kokeilla kebab-paikan turkin pippureista otettuja siemeniä, vaikka Väksällä ei kovin hyviä kokemuksia ollutkaan. Lisäksi mietin, että Jalapeno vois olla kiva, että jos jollain on sen siemeniä, niin niitä otetaan ilolla vastaan. Enempää en tänä vuonna aio panna, kun nyt jo on keittiön pöytä yli puolillaan. Onneks asun yksin, niin ei ole ketään nalkuttamassa siitä :) Tai kyllähän toi vielä menee, mutta sitten kun ne vähän itää ja pitää muuttaa isompiin purkkehin, muttei vielä pääse ulos, niin sitten tullee taas ongelmia.

Itse siemennyksestä ei tullut taas otettua kuvaa, enkä taida ottaa tosta pöydästäkään, kun se on ihan saman näkönen kun viime vuonnakin. Otan niitä sitten kun/jos tapahtuu jotain itämistä. Toistaiseksi kuitenkin odotellaan vaan ja tämän päivän työt onkin blogin päivittämisen ja itsensä (oluella) palkitsemista vaille valmis.

Ai, niin. Noi viime vuotiset puskat on alkanut juoda vähän enemmän, niin ehkä kevät alkaa tosiaan tulemaan. Rainbow tekee jopa uutta nuppua, joita tänään vähän nypin irti. Petterissä ei vieläkään ole yhtään lehteä, mutta runko on normaalin näkönen, niin saattaa olla, että sekin vielä piristyy.

Suurin osa viime vuotisista siemenistä tuli käytettyä, mutta vielä jäi vähän, jos joku tarvii. Viimeiset Petterit on jo varattu, mutta Habaneroa, Cayannea ja Charlstonia olis tarjolla. Rohkeasti vaan ottamaan yhteyttä.