Nyt ei ole tapahtunut mitään suurta ja ihmeellistä, mutta jotain pientä kuitenkin, niin kirjottelen niitä hiukan. Viime viikolla vihdoinkin lähti Hilkalle paketti tonnin bongaamisesta. Nyt kun se on mennyt perille, niin voin paljastaa, että se sisälsi mun omia suosikki tuotteita chili-sadosta. Tietenkin mukana oli salsa-kastiketta, maustetta ja valkosipuli-chili-suolakurkkuja. Lisäksi laitoin Cayannen, Fluoresent Purplen, Habaneron ja Charlstonin marjoja, yhden kutakin. Muistaakseni Hilkalla ei ole kaikkia lajikkeita omasta takaa, niin voi maistella ja ottaa siemeniä talteen, jos joku miellytti niin paljon, että haluu niitä ens vuonna. Hilkka on luvannut kommentoida paketin sisältöä kun on maistanut niitä, niin odottelen mielenkiinnolla, että miten olen onnistunut.

Kävin viikonloppuna tarkistamassa taas yhden chilin viljelijän tilanteen (tai en ihan pelkästään sen takia sinne mennyt) ja siellä oli mielenkiintoisen näköisiä marjoja. Miiralla on kahdessa kukkalaatikossa Cayannea, jotka on lähtenyt mun siemenistä. Siellä oli enää muutamia vihreitä marjoja ja suurin osa oli punaisia. Yhdessä puskassa oli kuitenkin ihan täysin keltaiset marjat. Outoa, kun mulla ei ole ikinä ollut keltaisia, eikä sielläkään muissa puskissa. Mun pitäis saada niistä kuva joskus, niin laitan sen tänne muittenkin ihasteltavaksi. Muutenkin Miiralla oli varsin mukava sato tulossa, vaikka tuholaiset puskien kimpussa hääriikin.

Kotiin tullessa odotti täällä pettymys. Mulla oli vielä jokunen palanen jääkaapissa niitä viime vuonna pakastettuja chilejä. Jostain syystä niihin oli tullut mustia pilkkuja ja haju oli varsin paha. En ymmärrä mitä varten ne homehtui niin nopeesti jääkaapissa, kun aikasemmin marjoilla ei ole ollut mitään ongelmia säilyä puolta vuotta. Ilmeisesti niissä vaan oli sitten sen verran nestettä mukana, että bakteerit pääsi kunnolla jylläämään. Jos joku pakastaa tänä vuonna marjoja, mitä kyllä suosittelen, niin ei kannata ottaa sulamaan kuin ihan vähän kerrallaan, niin ei käy samalla tavalla.

Tänään sitten kyllästyin pelkäämään ulkona olevien chilien puolesta, kun näyttää siltä että kylmät yöt on tullut jäädäkseen. Kannoin ne kasvihuoneeseen ja saavat kehittää satonsa loppuun siellä. Niitä oli vähän köytetty talon seinään, niin en ole aikasemmin jaksanut viedä niitä sisälle, varsinkin kun kasvihuoneessa ei ole mitenkään liikaa tilaa. Mutta kyllä ne siellä mahtuu olemaan ja uskon niitten selviävän vielä n. kuukauden verran. Keräsin myös jonkun verran valmiita marjoja talteen, mutta kyllä yli puolet sadosta on vielä puskissa raakana.