Pakko se on myöntää, että kesä on taakse jäänyttä elämää ja syksy on saapunut myös länsi-rannikolle. Tänään olinkin harvinaisen ahkera ja tein perinteisiä syksyn pihatöitä. Viimeinkin sain poistettua jopa ne paljon harmia aiheuttaneet jättiläisukonputket. Muistaakseni ne lähti viime vuonna ihan vaan vetämällä, mutta tänä vuonna sain tehdä ihan tosissaan töitä, vaikka oli lapio apuna. En sitten tiä muistanko väärin vai olenko heikentynyt. Joka tapauksessa sain ne irti maasta ja ainakin osa lähti juurinen. Vähän kyllä pelkään, että osa jäi vielä maahan, niin täytynee taas ens vuonna kuunnella ohikulkijoiden ***tuilua. Samalla leikkasin muitakin puskia, mitkä kuuluu joka syksy vetää matalaksi. Pesin myös pyykkiä tänään ja nyt onkin parit varsin hintahtavan väriset tennissukat :)

Sitten itseasiaan, eli chileihin. Kasvihuoneessa elämä jatkuu entisellä mallillaan, muutama puska oli taas kärsinyt ja joiduin keräämään marjoja raakana. Mutta ei se ole niin vakavaa, kun huomasin, että ne sunnuntaina keräämät marjat on kypsynyt mukavasti keittiön pöydälläkin, kun on ollut auringonpaisteessa. Eli ei kannata muittenkaan vaipua epätoivoon, jos näyttää, ettei ehdi kypsymään ennen talvea.