Kävin äsken kasvihuoneessa tarkistamassa tilanteen ja se näyttää ihan mukavalta. Cayannessa ei vielä ole täysin kypsää marjaa, mutta Habanerossa on jo yks. En vielä ottanut sitä talteen, mutta viikonloppuna taidan ottaa. Sillon pitäis olla jo muitakin kypsiä, niin kerään ne pois. Ehkä paras havainto kuitenkin oli, että Peterissä on tainnut muutama kukka hedelmöityä. Kukat on vielä paikalla, mutta kattelin varovasti sinne sisälle, niin näytti ihan siltä kuin muutamassa olis pieni marjan alku. Tällä hetkellä vaan ei ollut yksikään nuppu auennut, siis niitten raskaana olevien lisäksi, niin en päässyt pölyttämään.

Sisälle päästyä vielä kurkistin netin ihmeelliseen ja kaikki tietävään maailmaan Habanerosta. En nimittäin ole ihan varma pitäiskö sen olla kypsänä punainen vai keltainen/oranssi (en ihan täysin osaa kaikkia värejä). Selvisi, että niitä on erilaisia ja montaa eri väriä, niin uskon, että toi mun malli on punainen. Tulisuus pitäis olla myös melkoinen, niin en ole varma uskallanko maistaa semmosenaan, isoa palasta. Tuli vaan vesi kielelle, kun mietin mitä kaikkia herkkuja niistä saa tehtyä, siis chileistä yleensäkin. Ainakin maustetta tarvii tehdä taas vuoden tarpeisiin, mutta myös salsa-kastike houkuttelee. Töissä just puheltiin, että laittaa vähän tomaattia, erilaisia paprikoita, sipuleita ja tietenkin chiliä. Sehän toimii kaiken kanssa, sipsien, jauhelihan, lihapiirakan jne. Jos löydän jostain tapasco-ohjeen, niin sitä taidan yrittää kanssa tehdä. Mutta ei mennä asioitten edelle, vaan nukkumaan. Öitä. Tai päivää, jos luet tätä päivällä :)

Edit 21:27
En malttanutkaan mennä ihan vielä nukkumaan ja löysin pari tabasco-ohjetta. Laitoin ne tonne resepteihin, jos joku vaikka haluu käydä kattomassa. Täältä löytyi aika paljon erilaisia chili-ruokia.