Tänään tapahtui kaks kauan odotettua tapahtumaa. Ensinnäkin toinen kukkalaatikoista päätyi kokonaan ulos. Siinähän on 4 Cayannea, jotka alkaa olemaan jo varsin isoja. Vähän pelottaa, että miten se pärjää, kun kuitenkin on luvattu tuulta ja sadetta lähipäiviksi, eikä yötkään mitään liian kuumia ole. Nyt vaan on keskikesän juhla jo tukevasti takana ja syksyä kohti mennään kovaa vauhtia, niin mietin, että koska ne sitten pärjää ulkona jos ei nyt? Sen verran kuitenkin olen arka, että toinen laatikko jäi vielä kasvihuoneeseen.

Toinen iso asia on, että Peter Pepper on tehnyt ensimmäiset kaks kukkaa! Sinänsä vähän outoa, että molemmat on sisällä olevassa puskassa ja kasvihuoneessa olevassa on vasta nuppuja, mutta niitä on enemmän kuin sisällä olevassa. Tällä hetkellä näyttää, että Habanero tekee parhaan sadon, mutta jos kukkien määrästä voi jotain päätellä, niin Cayanne voi mennä vielä ohi. Varsinkin kun Cayannea on niin paljon enemmän. Charlston ja Fluoresent Purple on saanut tähän mennessä aikaan n. 10 kukkaa/marjan alkua per puska. Yritän loppu viikosta saada vähän kuvia tämän hetken tilanteesta, kun nyt ei jaksa. Toivottavasti sillon on Purplekin saanut marjaansa vähän enemmän kokoa, että saa hyvän kuvan.