Tänään se vihdoinkin alkoi, nimittäin kauan odotettu ja hyvin ansaittu kesäloma :) Tosin tätä ihanuutta kestää vain kolme viikkoa, kun pihinä miehenä säästin viikon tuleviin koitoksiin. Loman kunniaksi otin oikein kuvia tämän hetken tilanteesta chilirintamalla. Kuvien ulkopuolelta voin kertoa sen verran, että tänään vein toisenkin kukkalaatikon kokonaan ulos, kun ensimmäinen näytti pärjäävän ihan mukavasti. Ne on kyllä räystään alla, mutta aina sinne vähän sade pääsee, niin ei edes tarvi kastella niin usein. Kasvihuoneessa olevilla kun on niin paljon enemmän multaa ympärillä, että nekin pärjää päivän verran ilman vettä, ainakin näillä ilmoilla. Sisällä oleva Bolivian Rainbow yritti urhoollisesti tehdä nuppua, mutta törkeästi revin sen irti, kun koko puska on niin pieni ja hentoinen, ettei millään pystyisi kantamaan kokonaista marjaa. Mutta mitä tässä sen enempää jaarittelemaan, antaa kuvien kertoa omaa karua kieltään. Ja muistutetaan vielä rakkaita lukijoita, että mulla on pienet kädet, kun vertaatte kukkien ja marjojen kokoa.