Kävin äsken kastelemassa chilit ja toivottamassa hyvät yöt, niin taas oli kehitystä tapahtunut. Eilen oli sen verran kiireinen päivä, etten käynyt siellä ollenkaan ja marjoja oli tullut lisää. Nyt molemmat Habanerot tekee jo innoissaan marjoja ja silti kukkii mukavasti. Cayannekin puskee marjaa useemmassa puskassa. Myös toisessa Charlstonissa on jo 4 marjan alkua, mutta toisessa vasta kukkia. Fluoresent Purple on saanut yhden marjan alun aikaseksi, pari kukkaa ja muutaman nupun. Marja on mukavan näköinen, kun se on ihan lila, otan siitä kuvan kunhan vähän kasvaa. Peter Pepperissä on muutamia nuppuja, muttei vieläkään marjaa. Ilmeisesti siinä on muutakin eroottista kuin vain marjan muoto, nimittäin joku oli houkutellut pari heinäsirkkaa parittelemaan rakkauden taloon, kasvihuoneeseen :)