En sitten tajunnut, että kaupat oli kiinni torstaina ja nyt olen pari päivää ollut töissä niin pahaan aikaan, etten ole ehtinyt rautakauppaan, niin koukut siihen kukkalautaan on vieläkin ostamatta. Olen ens viikollakin niin paljon töissä, ettei ole mitään toivoa ehtiä kauppaan. Sen jälkeen varmaan saakin jo viedä taimet kasvihuoneeseen, niin näyttää kovasti siltä, että kukkalaudan virittäminen jää ens kevääseen.

Vihdoinkin sain aikaseksi ottaa muutaman kuvan tämän hetken tilanteesta. Vähän kyllä arveluttaa se kasvihuoneen tilanne, varsinkin pienimpien osalta. Epäilen vahvasti, että ne ei selviä ekasta viikosta, mutta toivottavasti olen väärässä. Sisällä olevat näyttäis voivan ihan hyvin, vaikka lehdissä pieniä reikiä onkin. Kuvista varmaan huomaattekin, että olen tukenut niitä vanhaan tuttuun tapaan. Tällä kertaa olen myös sitonut niitä vähän kiinni tukikeppeihin, ettei tuulikone kaada niitä.