Kävin taas katsastamassa porukoitten kasvihuoneen ja niillä on loistava sato tulossa. Ne on jo kuivannut yhden erän, jossa oli hiukan enemmän marjoja kuin mulla viikko sitten kuivatussa erässä. Lisäksi niillä on n. 30 kypsää marjaa odottamassa poimintaa ja pitkälti toista sataa raakaa. 

Eija muisti ihan oikein, että äitillä oli paprikoiden säilöntäohje. Se oli tavallisille paprikoille, mutta periaatteessa sitä varmaan pystyis käyttämään chiliinkin. Määrät vaan oli aika rajuja, 2 kg paprikaa. Kävinkin tutkimassa netin ihmeellistä maailmaa ja löysin muutaman reseptin, joista ainakin jotain meinaan kokeilla itse. Lisäksi kokeilen pakastamista, vaikka siitä olikin kahdenlaista mielipidettä. Toiset sanoi, että oikein hyvä tapa, toiset sanoi, että pakastimen maku tarttuu. Jatkossakin reseptit löytyy tosta vieressä olevasta sivut-listasta.

Omassa kasvihuoneessa ei näyttänyt kovin hyvältä. Mullahan on mädäntynyt monta Lombardoa ja ilmeisesti jotkut eläimetkin on syönyt niitä, kun on reikiä kyljessä. Heitin taas muutaman marjan menemään ja yhden puskan revin kokonaan irti. Ainut positiivinen asia oli, että ensimmäinen Lombardo on alkanut muuttumaan keltaiseksi.