En ole pitkään aikaan ehtinyt päivittämään sivuja kun on ollut kaikkia kiireitä. Eikä sen puoleen ole ollut mitään suurempia tapahtumiakaan, mistä olis voinut kirjottaa. Sisältä ja ulkoa tulee n. joka toinen päivä kypsä marja ja olen niitä poiminut sitä mukaan. Tosin nyt sisältä on lähes kaikki poimittu ja enää on jäljellä pari marjaa PI 441551:ssä. Ne ei ole vielä yhtään punertavia, mutta eihän sitä koskaan tiedä tuleeko niistä edes punaisia. Ulkona on vielä jonkun verran kypsymistä odottavia. Kasvihuoneessa ei ole tullut vielä yhtään valmista marjaa, mutta hyviä alkuja on kyllä. Sieltä löytyy mm. Lombardon, PI 441551:n marjoja ja yks CAP 1151. Ne vaan on niin tiheessä, ettei kunnolla pääse tarkastamaan tilannetta. Ens vuonna istutan paljon harvempaan, vaikka aluksi ne näytti niin pieniltä, että on hyvin tilaa.

Marjat olen vaan laittanut tohon hyllyn kulmalle talouspaperin päälle odottamaan kuivausta. Tarkotus olis kuivata suurimmasta osasta maustetta. Osa menee valkosipuli-chili-suolakurkkuihin ja äiti on niitä jo tehnytkin. Vielä tarvis keksiä missä saan savustettua niitä :) Tähän mennessä tulleet on kaikki niin tulisia, että en varmaan säilö niitä semmosenaan.

Kävin eilen taas porukoitten kasvihuoneessa vakoilemassa ja jostain syystä äitille tulee paljon enemmän marjoja kuin mulle. Sillä ei tosin ole kuin pari kypsää, mutta hyviä alkuja reilusti. Kasvit on myös paljon matalampia kuin mulla. Syytä en tiedä, mutta yritän ens vuonna itekin samaa.

Laitan tähän vielä kuvan siitä yhdestä PI 441551:n marjasta, kun on vähän eri näköinen mihin on totuttu.

146339.jpg